Kiehahtaneen veden tai kun keitinvedestä nousee höyryä ja muodostuu pieniä kuplia voi kaataa kylmään teepannuun ja muutaman minuutin jälkeen teelehtienpäälle. Kiehahtanutta vettä voi myös jäähdyttää lisäämällä siihen noin 1/3 osan kylmää/ viileää vettä. Vihreä tee juodaan yleensä sellaisenaan ilman maitoa, makeutusaineita tai sitruunaa. Mustaan teehen voi lisätä haluamaansa makeutusainetta, maitoa, sitruunaa tai muita mausteita.
Valmistuksessa oleellista on teen määrän ja haudutusajan oikea suhde. Noin kahden desilitran kuppia kohden tarvitaan teetä yksi teelusikallinen (noin 1 – 2 g). Ruokalusikallinen (noin 10g) litraa kohden. Kaada oikean lämpöinen vesi valittujen teelehtien päälle. Korkeassa kaaressa kaatamalla vesi hapettuu lisää ja parantaa teen makua entisestään. Haudutusaika on teestä riippuen 2 – 10 minuuttia. Vihreä ja valkoinen tee noin 1- 3 minuuttia, musta tee 2- 5 minuuttia, muut 5-10 minuuttia. Kun tee on hautunut riittävästi, kaada tee juomista varten toiseen astiaan tai poista teelehdet haudutin astiasta. Vihreä tee ei säily pitkään vihreänä ja laadullisesti hyvänä, koska teelehdet hapettuvat ja muuttuvat tummiksi. Teelehdistä voi hauduttaa teetä useamman kerran. Mustaa teetä voi kaataa esim. termoskannuun ja nauttia pidemmän ajan kuluessa, tai jopa lämmittää uudestaan jäähtyneen teen. Laadukkasta teestä oikealla tavalla haudutettuna ei tule kitkerää tai karvasta. Tosin vihreä tee saattaa tottumattomalle maistua lievästi karvaalta, joka johtuu teessä olevista hapoista ja antioksidanteista. Nämä ovat luontaisesti olemassa vain karvaassa olomuodossa. Jo hyvin pieni määrä esim. sokeria muuttaa makua karvaasta neutraaliksi.
Isoon teemäärään tai isommalle määrälle ihmisiä voi valmistaa mustasta teestä ns. teetiivisteen. 1-2 litran teekannuun tarvitaan noin 2 -3 ruokalusikallista teetä. Vahvaa teetä kaadetaan muki puolilleen ja täytetään ohjeen mukaisella vedellä. Näin valmistettu tee ei ole liian kuumaa heti tarjottavaksi. Kannuun täytetään uudestaan kuumaa vettä ja annetaan teen hautua.
Jääteetä voi valmistaa joko kiehuvasta vedestä tai kylmästä vedestä. Kiehuvaan veteen valmistettu jäätee on perinteinen ja maultaan aromaattisempi. Maun mukaan jääteetä voi valmistaa hedelmähaudukkeista, yrttiteestä, rooiboksesta sekä vihreästä , oolong teestä tai mustasta teestä. Hedelmähaudukkeesta valmistettaessa tarvitaan noin 3 ruokalusikallista hauduketta litraa kohden. Haudutusaika on 10-15 minuttia ja veden lämpötila 100 °C. Hedelmäahukksseen kannattaa lisä makeutusainetta ja valmistuksen jälkeen jäähdyttää eim. jääkaapissa. Hedelmähaudukkeen voi myös pakastaa tarkoitukseen sopivassa pakkauksessa tai siitä voi valmistaa jääpala kuutioita tai mehujäätä. Jääteetä kannatta valmistaa yleensä vähintään kanullinen! Valmistettaessa jääteetä joko vihreästä tai mustasta teestä kylmästä vedestä hauduttamalla, on haudutusaika huomattavasti pidempi. Teen ainesosat, antioksidantit, katekiinit ja kofeiini irtoavat hitaammin, joten teestä tulee mietoa ja pehmeää jääteetä, jossa karvauskaan ei juuri tunnu. Jääteen maustamiseen sopivat hyvin esim. appelsiini, sitruuna, lime, ananas ja useimmat suomalaiset marjat ja yrtit.